Ilmaston muutos
Lauantai 5.12.2009 klo 11:31 - Jenni Morottaja
Kokoontuminen helsinki- vantaalla aamutuimaan, tai kenelle nyt kello 10 on aamu ja kenelle pitkälle päivää. Kaikki oli hyvin ajallaan ja syykin siihen löytyy, koska ohjelmassa luki, että saa heti ruokaa kun saapuu lentokentälle.
Saatiin kamat tsekattua ja muu porukka lähtikin hipsimään nenä kohti ruuan tuoksua. Lisäpotkua antoi Palen tuoma väitös kakku jonka se oli hienosti edellisenä päivänä väitellyt. Ihan meitä varten. :)
Meitä jäikin vielä minä, valmentajat, jojo ja pale odottamaan yle tv:n miehiä, jotka intoapuhkuen tuli tekemään meistä viime hetken juttua ennen ruostiin lentämistä. Kiltisti odottettiin sovitussa paikassa, mutta siiryttiin toisaalle koska tiemme eivät kohdanneet sovitussa paikassa. Ensi näkeminen olikin sitten hulvattoman hauska. Kävelin porukan etummaisena ja ensimmäinen kommentti joka saatiin haastattelijalta oli:"Onpa teillä lyhyt joukkue, eikun siis pieni.." Tarkkoitikohan hän kokonaisuudessaan sitä,että meitä ei ollut montaa pelaajaa koska muu joukkue oli matkannut jo syömään. Vai tarkoittiko hän sitä, että ei ollut valmistautunut siihen,että toinen valmentaja oli niin lyhyt? -Enpä jäänyt pähkäilemään sitä sen koomin.. No loppujen lopuksi haastattelut tehtiin ruokalassa ja saatiin syödä vatsat ensin täyteen ennenkuin päästimme itsemme irti. Ja Palen sanoja lainaten: "se meni kivasti."
Lento ruotsiin meni sukkelaan. Tosin paikkojen kanssa piti hieman säheltää koneessa, koska hyvä ystäväni lensi samalla koneella ruotsiin ja jatkoi siitä islantiin. Halusin välttämättä istua häntä lähellä,että saatiin kaikki kuulumiset kerrottua ja juoruttua. Eihän me oltu nähty kahteen päivään..
Tosin totuushan on se,että hän vaan saattoi mut Arlandaan ja lensi takaisin kotiin..
Tukholmassa odottikin iloinen yllätys! Joskun ennen Keravan,Järvenpään ja Tuusulan yhteenottoja pelasin joukkueessa nimeltä KENO=keravan notkeat joka sittemmin muuttui KKV=keravan kisa-veikoiksi. Ihan en ole varma haluttiinko parantaa keravan salibandy egoa ja sitä kautta jotkut sitten keksivät "paremman" nimen. Näkyvyyttä saatiin sen verran että koko seura kaatui.
No anyway.. vastassa oli vanha joukkuetoveri 11 vuoden takaa. Ei olla sittemmin nähty eikä kuultu, mutta sielä se Maritta oli! Tosin en ollut tunnistaa häntä kun toi tukka muoti on muuttunut sitten 90 luvun aika huimasti.. joillain..
Sainkin komenttia joukkueemme prinsessalta (Anne Suomalainen), että "mikä juttu tää oikeen on? mennään ihan mihin kentälle vaan niin halailet kaikkia."
-Yritän kyllä pysyä noissa tutuissa ihmisissä.
Toivottavasti niitä yllätyksiä satelee jatkossakin!
Saavuttiin hotelliin joka on oikeesti hieno! Eli ollaan hienossa hotellissa hienoilla vaatteilla. Voiko sitä enempää viikolle toivoa?
Ensi mentiin SYÖMÄÄN, jonka jälkeen jaettiin huoneet.
Meillähän on Kyllin ja Maikin kanssa sviitti, mutta osataan kyllä sitten muissa tilanteissa olla vaatimattomampia. (sälät eka tänne!)
Käytiin tunnin verran pallottelemassa ihan semmosessa kivassa sähly halissa. Ekaa kertaa voin sanoa että halli oli hienompi kuin Maanittu Nurmijärvellä, jos joku on ikinä kyseisessä paikassa käynyt. Hinkattiin yv-av:t. Otettiin pikkupelit ja sit lähdettiinkin jo syömään.

Ilta sai kruununsa kun oli leijona luolan sisustamis hetki. Jokainen toi tullessaan itselleen tärkeän esineen/asian tai muuten vaan jonkun minkä näki tärkeäksi kisaviikolle. Tuli pirpareita, koska ollaan kaukana kotona niin jokaisen tekee kuulema mieli piparia.. mutta piparit tuleekin kuulema vasta jälki lähetyksenä.Assistentti hoitaa.
Leijona luola sai mm.tähtivalot, pelipaitaa, heijastinta, karvaötökkää,naamaria,taulua, mitalia, peliä, akkareita, huiveja.. ja kaikkilla esineillähän on oma tarinansa..
Itse toin leijona luolaan lakanan mihin olin maalannut ison lehmän. Pitäähän leijonalla nyt lehmä olla kaverina. Siitä tuli siis myös lehmä luola.

Nonnih. nyt ois nukkumaan meno aika ja huomenna alkaa taisto kohti maailmanmestaruutta!
- big maman sanoja lainaten: "300metriä 10:neen minuuttiin..!...eiku..."
Jenni Morottaja
#5
Moro, ?Moro? !!
Siulla on ?Moro? sana hyvin hallussa ja oli tosi hupaisaa lukasta siun kirjoitusta, kiitos siitä!! *kumartaa Västeråsiin päin*
Erityisesti kirjoituksestasi jäi mieleen se, että te tunnutte siellä maajoukkueessa ruokailevan jatkuvasti, tai ainakin hyvin usein. No, toivottavasti turnauksen jälkeen on myös pienen juomisen vuoro?. tai siis voittomaljan juomisen vuoro mutta ei mennä asioiden edelle. *heh*
Myös se jäi kirjoituksesta jäi mieleen, että ?Rinsessa? kommentoi lentokentällä että tunnut halailevan
?kaikkia vastaantulijoita? niin olisit voinut vastata hänelle että ?nimi on enne? : moro moro!!
?Rinsessasta? muuten sen verran, että katsoin liigan sivuilta hänen pelaajakorttinsa ja siellä mainitaankin hänen syntymäpaikakseen miulle erittän tuttu paikkakunta mikä nosti heti nänen pisteiitään miun silmissä tosin kyllä säkin ?Moro? sillä listalla korkealla oot hyvän läppäsi ansioista?. Pelaakohan ?Rinsessa? muuten siitä syystä Tiian ja Helin kanssa samassa ketjussa kun ovat kaikki ?täältäpäin kotoisin???? *heh*
Ja mitä tulee aika eroon niin aatteleppa näitä meidän Lappeenrannan likkoja: he kun täältä Venäjän rajan pinnasta tulevat ja Venäjän ja Suomen aikaero on jo yksistään tunti ja sitten Ruotsista toinen tunti niin sehän tekee 2 tuntia, mutta toivottavasti saavat nopsasti ?jet lagin? nukuttua alta pois ja meno piristyy jatkossa. Venäjää vastaan oli heillä yllättävän nihkeää mutta kyllä ne hanat siitä vielä aukeaa, koko joukkueella, sano miun sanoneen!!
Tsemppiä vaan kaikille Suomen kisajoukkueen jäsenille ja synttärionnittelut 'päivänsankarille.... Pitäkää hyvää kisahuumoria yllä!!
p.s. Onks toi siun hieno lehmä jo ristitty??? Jos ei ole niin ehdotan nimeksi ?kultaa? tai ?vm guld? ruotsalaisia kilpasiskoja vapaasti lainaten!! *heh*