Fiilistellen ja höyläten kohti Ruostia

Sunnuntai 29.11.2009 klo 15:22 - Jenni Morottaja

Ensin luettiin purukalla uusin salibandy lehti.
Joillekkin tosin riitti vain kuvat, koska lukemisen ymmärtäminen ei juurikaan ole sitä luokaa että kannattaa pilata hyvä juttu lukemalla se. Päivää jatkettiin tietenkin syömisellä -Kuten edellisissä kirjoituksissa on todettu ravinnon saantihan on kaiken a ja o.

Palaveriin, vai mikä kokous se nyt oli niin siirryttiin vyöryen rappusia alas. Joillekkin oli toimisto penkkejä, mutta tietenkin kaikki tarkkis oppilaat juoksivat valtaamaan pehmeät nahka sohvat,ettei pakaralihakset rasitu kovilla kangas penkeillä. En välillä vaan ymmärrä näitä kyseisiä henkilöitä.
No mutta sen jälkeen kun paikat oltiin sulassa sovussa jaettu tulikin jo välipala..

Palaverissa,vai mikä kokous se nyt oli katsottiin klippejä edellisistä peleistä.
Sitä kohtaa en ymmärtänyt,kun valmennus kertoi että videoklipit on vähän nopeutettuja.. Pitäiskö se peli näyttää siltä,vai oliko meillä kiire reeneihin.. päädyin viimeiseen.

Sitten alkoikin lähestyä päivän kohokohta. Jaettiin maajoukkuelaukut missä komeili viikattuina iki-ihanat edustus vaatteemme. En voi sanoin kuvailla sitä onnellisuuden hetkeä mikä joukkueemme sisällä syttyi. Joukkueemme kapteeni Pale Paula Jouhten olikin jo intopinkeenä vetelemässä pitkin käytävän suoraa mallimaisesti. Naurettiin tietty Palelle, ei sitä mitä hänellä oli päällään. Ja kysymys kuuluukin oliko Palella päällä jotain?

Reeneihin saatiikin vieraileva tähti Australian maajoukkueesta. Rastatukkainen maalivahti tuli Jontun ja Anjan kaveriksi torjumaan meidän huikeita, sanoin kuvaamattoman kovia laukauksia. Eihän niitä kiinni saa kukaan, kun tunteella ja taidolla vedetään aina maalia päin.
3-3 pelissä ja kolmella maalilla.. kaikilla omat maalit,niinkuin yleensä salibandyssä on,että vartioidaan omaa maalia. Sitähän ei aina muista vaikka vissiin pakkia tässä joukkueessa pelaan,joten yritin sitten pommittaa omaan maaliin. En ymmärrä miksi mulle huudettiin, tosin hyvän tahtoisesti,ainakin kuvittelin niin.. No. ei kuitenkaan hävitty, joten annoin vähän tasotusta muillekkin.

Reenien jälkeen olikin vesipallon vuoro. Mielessä kävi hypätessäni altaaseen, että taaskaan ei ole mietitty pieniä ja lyhyitä ihmisiä koska meinasin hukkua. Oliko syy siinä,että allas oli liian syvä, vai mulla liian lyhyet jalat? ..päädyin ensimmäiseen..
Onneksi löysin altaasta kohdan missä varvistaen yletin pinnan paremmalle puolelle.
Sehän on tullut jo todettua että tässä joukkueessa mikään mitä tehdään ei ole kilpailu.Palauttavassa vesipallo pelissähän yleensä mustelmia tulee enemmän kun Liigapelien finaalissa..
- Ihmettelin yöllä miksi nenästä valuu kokoajan jotain. mietin ja tulin siihen tulokseen, että sen täytyy olla kloorivettä koska pohkeet kramppasivat välillä varpailla seisomisesta. Siitä syystä nenä joutui käymään välillä veden pinnan alapuolella.

Iltaa jatkettiin yhteisillä menoilla ja Big maman (joukkueenjohtaja) pienillä yllätyksillä.

Tällä hetkellä Maajoukkueemme on joukkue isolla J:llä ja uskon että sisäinen kauneus vie meidät vielä pitkälle. Ulkoisen voi jättää tois sijaiseksi,tietenkään sitä unohtamatta..
:)

-jenni morottaja #5